• sv
  • fi
  • en
kurkea

SIIRTOLAISAJAN MUISTOJA

.

Vuosina 1880-1930 lähti eri puolilta Suomea ja Venäjää noin 400.000 siirtolaista länteen, näistä 250.000 Hangon kautta. Heidän matkansa alkoi höyrylaivoilla, jotka kuljettivat Englantiin senaikaista tärkeää vientituotetta, voita. Englannista matka jatkui usein edelleen Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan. Ks. myös “Hanko-info -> Hanko kautta aikojen”.

Siirtolaismonumentti, Merikatu
Rantakallioilla sijaitsevan monumentin jalustassa on niiden 93 kunnan nimet, joista lähti siirtolaisiksi vähintään 10% väestöstä. Ylimpänä näkyy kolme lentoon kohoavaa kurkea. Monumentin on suunnitellut kuvanveistäjä Mauno Oittinen. Suomiseura sekä ym. 93 kuntaa pystyttivät monumentin vuonna 1967. Siirtolaismonumenttiamme muistuttava monumentti “Finnish Immigrant Monument”, jossa kaksi lintua laskeutuu, on pystytetty suomalaisten siirtolaisten kunniaksi Lake Worthiin, Floridaan.

Voimakasiini, Länsisatama
Hangon muodostuttua voin pääasialliseksi vientisatamaksi nousi voinviejien piirissä vaatimuksia ajanmukaisen voinlajittelumakasiinin saamiseksi Länsisatamaan. Makasiini rakennettiinkin vuosina 1907–1909. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti, professori Gustaf Nyström. Yksikerroksisen rakennuksen tiiliseinät on verhoiltu paikkakunnan punaisella graniitilla. Kantavissa rakenteissa käytettiin rautabetonikonstruktioita. Voimakasiini on maamme ensimmäinen rakennuskohde, jossa käytettiin esivalmisteisia betonielementtejä. Vuosina 2000 ja 2001 rakennus kunnostettiin Superfast Ferries-varustamon matkustajaterminaaliksi. Nykyään rakennuksessa toimii satamakonttori ja lounasravintola. Modernista toiminnastaan huolimatta voimakasiini on säilyttänyt alkuperäisen viehätyksensä. Rakennus on suojeltu ja on yksi kaupunkimme monista historiallisista nähtävyyksistä.

Muita kohteita
• Siirtolaishotelli ja -konttori, Bulevardi 15
• Venäläisten siirtolaishotelli, Nycanderinkatu 10
• Siirtolaisten tanssipaikka Puistovuorilla, tanssilattiana sileät kalliot
• Amerikan-siirtolaisuudesta kertova muistolaatta, Bulevardi 15
Linkkejä:
www.migrationinstitute.fi
Siirtolaiset